Pakinaperjantai: Koneenkäyttäjä

Työpäivän alku joskus muinoin

 

 

Keski-ikäinen mies saapui työpaikalleen. Kello oli tasan seitsemän. Tämä viikko olisi helppo. Herätyskin inhimilliseen aikaan. Hän kävi pikaisesti kahvilla, moikkaili työkavereita ja haki sitten auton avaimet ja tarkasti että se oli tankattu ja ajokunnossa.

Hän kävi aamukierroksen paketit läpi. Irrotti niistä pakettikortit ja lastasi paketit autoon laittaen ne samalla ajojärjestykseen. Vielä ”kapula” eli elektroninen kuljetuskirja kuntoon ja menoksi. Kello puoli kahdeksan.

Keski-ikäinen mies kaarsi omakotitalon pihaan. Talo näytti hiljaiselta ja autoja oli ainakin pihalla. Täällä olisi vielä asukkaat kotona. Paketissa lukee ”koneenkäyttäjä Kaarle Katainen. Keski-ikäinen mies otti paketin ja ”kapulan” mukaansa ja soitti ovikelloa..Mitään ei tapahtunut. Hän soitti uudestaan hiukan pitempään. Jo alkoi kuulua kopinaa ja kiroilua.

 

-Kuka perkele tähän aikaan on ovella. Painu helvettiin!

 

Keski-ikäinen mies huokaisee mielessään että taas tämmöinen alku päivälle.

 

-Postimies. Teille olisi paketti!

 

Lisää kiroilua ja ovi aukeaa. Mies seisoo oven takana kalsarit jalassa.

 

-Mikä helvetin aika tämä on tuoda paketteja. Me nukutaan tähän aikaan. Saatana!

 

Keski-ikäinen mies hillitsee itsensä ja vetää henkeä.

 

-Tämän paketin toimitusehtoihin kuuluu että toimitamme sen teille ennen kello yhdeksää. Oletteko koneenkäyttäjä Kaarle Katainen?

 

Mies mulkaisee vihaisesti.

 

-Kai se sun täytyy tietää kun soittelet ovikelloa tähän aikaan? Ja yhdeksään on aikaa vaikka kuinka paljon. Sopisi tuoda juuri ennen yhdeksää. Saatana!

 

Keski-ikäinen mies alkaa kypsyä.

 

-Saisinko nähdä henkilökortin? Ja minulla on paketteja muillekin kuin teille. Emme voi olla jokaisen oven takana juuri kello yhdeksän.

 

Mies mulkoilee keski-ikäistä miestä. Ja ojentaa kätensä.

 

-Vittuilet sä??? Tänne se paketti!

 

Keski-ikäiseen mieheen menee piru ajatukseen. Tarkoin sanojaan painottaen hän katsoo koneenkäyttäjää silmiin

 

-Minun tarvitsee tarkistaa ensiksi teidän henkilöllisyytenne. Henkilökortti olkaa hyvä.

 

Mies menee sisään kiroillen ja tuo henkilökortin ja näyttää sitä. Keski-ikäinen mies katsoo sitä pitkään ja sitten miestä ja taas korttia uudestaan. Hänellä ei ole kiirettä. Hän ottaa ”kapulan” ja näppäilee siihen miehen nimen. Sitten ojentaa ”kapulan” miehelle samalla hymyillen ”kohteliaasti”.

 

-Allekirjoitus olkaa hyvä. Tuohon noin.

 

Mies sutaisee nopeasti jonkinlaisen rastin näytölle. Keski-ikäinen mies on tyytyväinen. Nyt lohkeaa ”huuli”. Allekirjoitus on selvästi liian lyhyt ja ”kapula” ei sitä hyväksy vaan näytöllä lukee ”allekirjoitus liian lyhyt”. Keski-ikäinen mies ojentaa ”kapulan” takaisin miehelle pirullisesti hymyillen

 

-Teillä on liian pieni… Siis allekirjoitus. Saisinko uuden olkaa hyvä.

 

Miehen ilme on näkemisen arvoinen ja hetken keski-ikäinen mies pelkää että mies lyö.

 

-Siinä on allekirjoitus. Saa kelvata.

 

Keski-ikäinen mies ottaa paketin käteensä ja astuu askeleen taakse päin.

 

-Jos en saa kunnollista allekirjoitusta niin te ette saa pakettia.

 

Koneenkäyttäjä Kaarle Katainen tempaisee kapulan ja allekirjoittaa huolellisesti koko nimensä ja ammattinsa siihen. Keski-ikäinen mies tarkistaa allekirjoituksen ja ojentaa paketin miehelle. Mies ottaa paketin vihaisesti ja toivottaa vielä.

 

-Painu helvettiin siitä ovelta.

 

Keski-ikäinen mies hymyilee ja vastaa kohteliaasti täydentäen aamunsa.

 

-Hyvää päivän jatkoa… Teillekin.

 

Ja sitten hän kävelee autolleen rauhallisin kiireettömin askelin.

 

 

*******************************************************************

 

Ehkäpä kirjoitan joskus lisää näitä muisteloita

Mainokset

Pakinaperjantai: tekstiä kuvasta

Haasteena tarina tästä kuvasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

                                 Veistoa

 

 

Pete heräsi väsyneenä. Unisena hän asteli keittiöön ja laittoi kahvin tippumaan. Silmiään hieroen hän asteli ikkunan luo katsoakseen millainen ilma taas on. Ensin kurkkaus mittariin. Ei voi olla totta. 35 astetta pakkasta. Ja nyt on vasta marraskuu, hän mietti. Hän katsahti pihalle ja jäi tuijottamaan mikä siinä keskellä pihaa seisoi. Kuution jäämöhkäle. Taitaa olla jopa isompi. Mistä se tuohon on tupsahtanut. Keskelle hänen pihaansa koskemattoman hangen keskelle. Pete asteli ulos ja kokeili tuon jäämöhkäleen pintaa. Jäätä se oli. Hän puisteli päätään ja meni sisälle kahville.

 

Kahvia juodessaan hän mietti mitä tuolle möhkäleelle pitäisi tehdä. Hän hajottaisi sen. Vasaralla ja taltalla. Sen hän tekisi. Ei tuollaista kummajaista voi pihallaan pitää. Mitä ihmisetkin sanoisivat. Jääkuutio keskellä pihaa. Juotuaan kahvit hän hakisi työkalut ja rikkoisi mokoman. Mutta mistä se oli tullut. Sitä hän ei voinut käsittää.

 

Hän puki päälleen ja kävi hakemassa vasaran ja ison taltan. Ja kohta iskujen äänet kaikuivat pihalla. Jään palaset putoilivat alas ja välillä hän kuskaisi niitä takapihalle piiloon. Hakattuaan aikansa hän pysähtyi katselemaan työtään. Kaipa se kohta olisi vain kasa jäänpalasia. Hän astui askeleen pari taaksepäin. Ihmeekseen hän huomasi lohkareesta muotoutuvan joutsenen… Tai olisiko tuo kurki… Tai joku muu omituinen lintu. Hän päätti hiukan harkita seuraavaa siirtoaan ja mennä välillä syömään.

 

Syödessään hän katseli tuota jäälintua… Vai olisiko se joku muu? Ei. Kyllä siitä täytyy tehdä joku veistos. Tai tehdä. Itsestäänhän tuo muotoutui. Joksikin ja hän päättikin vain antaa sen muotoutua.

 

Kokopäivän hän ahersi tuon jääteoksen kimpussa. Hän innostui niin että unohti mieliohjelmansa televisiosta. Ja sitä hän ei ollut tehnyt ikinä aikaisemmin. Mutta eihän hän ollut ikinä ennen veistänyt jäätäkään. Ilta alkoi hämärtyä ja hän oli hakenut jo pienemmän taltan ja kuumaa vettä ja rättejä ja kaikkea muuta sopivaa mitä hän arveli tarvitsevansa tuohon veistoon. Lopulta oli jo niin pimeää ettei enää nähnyt tehdä mitään ja niinpä Pete päätti jatkaa aamulla työtään.

 

Hän otti vielä iltapalaa ja yritti tirkistellä ikkunasta työtään. Pete oli väsynyt oltuaan kokopäivän ulkona niinpä hän päätti mennä aikaisin nukkumaan. Vielä ennen unille menoaan hän kävi pikaisesti ulkona silittämässä taideteosta. Hän tunsi suurta ylpeyttä työstään vaikkei oikein tiennytkään mitä se esitti.

 

Koko yön hän näki erilaisia unia kuinka voittaisi suuria jääveisto kilpailuja. Aamulla herättyään hän heti puki päälleen ja riensi työkalut käsissään ulos jatkamaan taideteoksen tekemistä. Mutta taideteos oli kadonnut. Hän ei nähnyt lumihangessa mitään jälkiä. Ei niin mitään. Hanki oli koskematon kuin siinä ei olisi ollutkaan mitään koko talvena. Kuitenkin työkalut ja muut tarvikkeet olivat kuistilla juuri niin kuin hän oli ne illalla jättänyt. Vain ämpäri oli jäänyt pihalle ja jäätynyt. Se oli keskellä koskematonta hankea. Hän käveli ämpärin luokse ja kumosi sen. Sieltä valui osa vedestä ulos ja hän mutisi itsekseen, että jos nyt ei tullut veistosta niin ainakin jäälyhty.

 

 

Pakinaperjantai

Terälehtiä

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta…

Terälehdet tippuivat hiljakseen lattialle. Liisan ilme oli epätoivoinen. Kukan varsi tippui lattialle terälehtien joukkoon. Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta… Toinen kukan varsi lattialle…

Lopuksi lattialla alkoi olla iso kasa terälehtiä ja kukanvarsia… Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta… Liisa väänsi jo itkua. Viimeinen varsi putosi lattialle. Ei rakasta. Liisa istui lattialla intohimon punaisten terälehtien keskellä ja itki.

 -Ei Rakasta! Mikko ei rakasta mua!

Marja tuli huoneeseen ja katsoi ihmeissään.

– Mitä ihmettä sä parut. Ja miksi sä olet tärvellyt Mikon tuomat kukat? Koko valtavan ruusupuskan? Mikkohan toi ne sulle vartavasten osoittaakseen rakkauttaan…

 

Edit.30.12.2012 korjailtu ja parannettu pikaista 5 minuutin räpellystä.